Olen käytettävissä KD Nuorten puheenjohtajaksi

 

Jiska Gröhnin jättäessä tehtävänsä vuodenvaihteessa valitaan nuorisojärjestölle uusi puheenjohtaja lokakuun vuosikokouksessa. Uskon olevani sopiva henkilö luotsaamaan järjestöä seuraavat kaksi vuotta.

Olen 23-vuotias helsinkiläinen oikeustieteen opiskelija ja aviomies. Kuluneen vuoden olen toiminut KD Nuorten hallituksen jäsenenä ja vuodesta 2015 Uudenmaan nuorisopiirin hallituksen jäsenenä. Keväällä olin myös puolueen kuntavaaliehdokkaana.

Nuorisojärjestön puheenjohtajalta vaaditaan poliittisen osaamisen lisäksi myös kykyä johtaa järjestön käytännön toimintaa yhdessä varapuheenjohtajien, hallituksen ja pääsihteerin kanssa. Tehtävässä korostuvat yhteistyökykyisyys, innostuneisuus sekä usko omaan, nuorisojärjestön ja puolueen tekemiseen. Seuraavan kahden vuoden aikana käydään lukuisat vaalit, jotka asettavat omat haasteensa niin järjestölle kuin puheenjohtajallekin.

KD Nuoret ovat nähdäkseni tällä hetkellä erinomaisessa nosteessa. Järjestömme on saanut hyvää näkyvyyttä ja palaute toiminnastamme ja linjauksistamme on ollut positiivista. Myös KD Nuorten poliittinen linja on kuluneen vuoden aikana kirkastunut entisestään ja puheenjohtajana jatkaisinkin pitkälti järjestön nykyisellä poliittisella tiellä. Ensisijaisesti pyrkisin lisäämään järjestömme näkyvyyttä, uskottavuutta ja vaikuttavuutta.

Katson omaavani tarvitut ominaisuudet ja uskon kykeneväni jatkamaan järjestön nousukautta myös tulevina vuosina. Toivottavasti myös jäsenistö katsoo minut soveltuvaksi puheenjohtajan tehtävään.

Vuosikokouksessa nähdään!

-Aleksi Sarasmaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s